maanantai 24. toukokuuta 2010

Desucon lähestyy~

Hii, Desucon on jo melko pian! :] Olen jo onneksi aloittanut Kannelmäki-cossini tekemisen ja se onkin jo ihan hyvällä mallilla. Tänään pitäisi vielä jaksaa skannata yksi piirustus ja tulostella sitä monin kappalein, koska huomenna menen isän työpaikalle laminoimaan! Ja tulostelemaan toisia piirustuksia. Samaten pipojen teko täytyisi aloittaa.

Kannelmäki-cossin aloitin toissapäivänä ja olen takin saanut melkein valmiiksi, tässä kuvakin siitä:



Todellisuudessa olen jo tuon toisenkin hihan ommellut, mutta en vielä ottanut siitä kuvaa eilen. Tänään ostin napit, huomenna olisi takki tarkoitus saada valmiiksi!

Sitten hieman toisiin asioihin. Olen ruvennut uudestaan kuuntelemaan Musea oikein urakalla! Se on tällä hetkellä yksi henkirei'istäni ja olen löytänyt vanhan rakkauteni Matthew Bellamya kohtaan ((ja monta kertaa voimakkaampana kuin aiemmin)) ja ah.

On se kumma miten pystyin vain päättämään etten ole enää yhteen ihmiseen ihastunut.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Helsinki-reissu

Nyt sitä on palattu Helsingistä takaisin kotiin ja voin kyllä sanoa että oli erittäin mukava reissu! :) Olisin mielelläni jäänyt vähän pidemmäksikin aikaa, mutta velvoitteet pakottivat lähtemään "jo" tänään.
Perjantaina saavuin vähän ennen neljää Helsingin rautikselle ja siellä tapasin Anden, jonka kanssa menin hänen kämpälleen ja heitin tavarat sinne. Palasin takaisin ja tapasin Hannan Kampissa. Menimme ostamaan Konsolinetistä mulle Pokemon Heart Goldia. Harmikseni sain kuulla että kaikki olivat jo menneet, mutta onneksi joku oli tuonut jo ostamansa pelin samaisena päivänä jälleenmyyntiin. Sain sitten ostettua pelin käytettynä hintaan 39€! Eli erittäin edullista ja tuo toimii loistavasti. Pelin ostamisen jälkeen suuntasimme syömään Chico'siin ja siellä oli erittäin hyvää ruokaa. Syötyämme kävimme parissa kaupassa ja juttelimme.

Kun Hanna oli lähtenyt, menin Kaisaniemeen ja siellä sitten miittasin Anden ja Ainon ja päätimme lähteä Feveriin viettämään iltaa. Siellä olikin oikein mukavaa ja HALVAT HINNAT, woo!

Lauantaina olin Anden kanssa kaupungilla ja Ande otti musta kuvia eri paikoissa. Söimme päivän aikana Kampin Pippurissa pizzat ja lähdimme suhteellisen aikaisin takaisin Andelle ja loppuilta meni dataillessa ja Pokemonia pelatessa.

Yksi kuva lauantailta :))

Sunnuntaina lähdin sitten Linnanmäelle puolenpäivän jälkeen ja näin siellä Okkua, joka on töissä tämän kauden siellä~ Päätin sitten ostaa kahden päivän rannekkeen (johon sisältyi myös sisäänpääsy Sea Lifeen) ja kyllä kannatti. Oli kyllä hieman kolea sää ja palelin melko paljon, mutta laitteisiin ei ollut jonoja ja Sea Lifessa oli mukava käydä lämmittelemässä. Kokonaisuudessaan päivä oli mielestäni varsin mukava. Eilenkin (maanantaina) kävin Linnanmäellä. Aluksi mulla oli vähän fiilikset maassa ja no, ei siitä nyt sen enempää, mutta kun sain soitettua Veeralle angsti-puhelun, käytyä Panoramassa ja kuultua Kieputtimen laitteenhoitajalta että mulla on tosi mässy pipo, mieleni piristyi ja sain rutkasti energiaa! Koko loppupäivän olin sananmukaisesti tulessa ja viihdyin astetta paremmin kuin sunnuntaina (ja kaiken lisäksi ei satanut ollenkaan!).

Supersöpö sammakko, joka tuli lähemmäksi ja lähemmäksi kun katsoin sitä lasin läpi! :)

Ai niin, meinasi unohtua! Sunnuntai-iltana menimme taas baariin, tällä kertaa DTM:ään ja Saanakin oli mukana. Ilta oli erittäin hauska~

Tänään sitten lagailin Anden luona ja pakkailin tavarat. Neljän aikoihin lähdimme kohti keskustaa ja ostin sitten junalipun takaisin Mikkeliin ja söin mäkkärissä. Kotiin päästyäni olin niin väsynyt että päätin skipata tanssi-tunnin :'<

perjantai 7. toukokuuta 2010

Helsinkiin~

Huhhuh. Onpas viime kirjoituksestani pitkä aika! :) Anteeksi paljon.

Nyt on käynyt niin että olen vain homehtunut tietokoneella ja koulussa enkä ole paljoa saanut aikaiseksi. Ensi viikolla on Kirsikankukkacon ja sinne pitäisi mekko tehdä, alushametta olen vasta aloittanut. Noo, kyllä mä kerkeen ja saan oikeesti parhaiten aikaan viime hetken paniikissa.

Huomenna suuntaan elämäni matkan kohti Helsinkiä! Olen odottanut innolla stadiin pääsyä, viimeksi olin siellä tammikuun viimeisenä viikonloppuna ja se oli kyllä erittäin ihanaa. Ja nyt taas, jeah! Näen Anden uuden kämpän ja sit huomenna menen ravintolaan Hannan kanssa ja ehkä Anden + joidenkin toisten kanssa johonkin baariin. Ja saatanpa käydä viikonlopun aikana Linnanmäelläkin n__n Lauantaina mennään Anden kanssa ydinvoimaloiden vastaiseen mielenosoitukseen ja sitten Oopperataloon, koska siellä on avoimet ovet. Sit Ande ottaa musta hienoja kuvia! ´-` Laittanen niistä muutamat sitten tänne blogiini varmaan Kirsikankukkaconin jälkeen :)

Enpä ole kertonut täällä vielä tämän vuoden keikkasuunnitelmistani! Kävi nimittäin niin onnellisesti että Muse on tulossa Suomeen ja sinne menen Anden kanssa. Ja sitten syksymmällä menen Hannan kanssa Lady Gagan toiselle keikalle. En jaksaisi odottaa kumpaakaan! Gagan keikalle teen itselleni yhden kivan vaatetuksen, Gaga-tyyliin tietenkin.