keskiviikko 17. elokuuta 2011

nya~

Voisipa tännekin pitkästä aikaa taas jotain homoilla.


Nyt on tapahtunut viimein jotain iloista! En siis tosiaankaan päässyt opiskelemaan TaiKiin (ensi vuonna sitten hakua uudestaan) enkä Metropoliaan (hain tekstiilisuunnittelua enkä kyllä uudestaan Metropoliaan mitään kulttuurijuttuja hae, ei ollut kauhean hyvä kokemus). Laitoin sitten Japanin matkani jälkeen hakemuksen Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalle Kauniaisiin. Minut hyväksyttiin sinne vuodeksi opiskelemaan ja alle kahden viikon päästä asunkin sitten taas pitkästä aikaa pk-seudulla!


Toinen iloinen uutinen on se, että Tracon on tulossa. Jee, pääsen sittenkin edes yhteen coniin tänä vuonna. Olen menossa sinne poikaystäväni kanssa ja majoitumme toisessa Tampereen Omppuhotelleista. Sinne menen pomppimaan lolita-mekossani lauantaina ja sitten sunnuntaina laitan korsetin ja jotain (en ole vielä sen tarkemmin mitään miettinyt sunnuntaille). Pitääpi ottaa kamera mukaan tai sitten vain nakitan Joonaksen ottamaan järkkärinsä niin saisin ehkä mahdollisesti blogiinkin joitain kuvia!


Tuossa taisi olla jo ihan tarpeeksi tulevaisuus-hehkutteluista. Viime viikonloppuna oli isosiskoni vanhat luokkakaverit Ande ja Saana täällä käymässä (toki ovat minunkin kavereitani höhö) ja oli kyllä superia! Kävimme lauantaina Kharmassa ja ah oli niin kivaa reilun kuukauden jälkeen olla taas tanssimassa yms. Meillä oli muutenkin päiväsaikoihin varsin leppoisaa.

Puuttuu bootsit, sormukset ja ristikorun otin pois :3
Eilen olin heittämässä soittokeikkaa huiluni kanssa Mikkelin liike- ja virkanaisten illassa. Menipä ihan mukavasti ja jossain vaiheessa siitä jotain rahaakin tililleni tupsahtaa.


Huomenna olen menossa AAMULLA AIKAISIN (eli yhdeltätoista) kampaajalle. Hieman jännittää sillä radikaali muutos on tulossa. Haluan hiuksistani hmm, persikan (?) väriset. En kuitenkaan mitään shokeeraavan näköistä vaan kivan murrettua ja rusehtavaa ehkä. No, huomenna sitten näen puolenpäivän jälkeen että olenko enää siedettävän näköinen! :D

Eipä mulla kai sit muuta, kauhea nälkä olis.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Kuuluilemisia

Enpä ole taas vähään aikaan tänne kirjoittanut. On ollut pääsykokeita ja huilututkintoa ja uutta poikaystävää ja ties mitä!

Ensi viikolla minulle tulee täyteen hurjat 20 vuotta! Olenpas jo vanhus. Olen kutsunut muutamia kavereitani juhlimaan kotiimme, illalla suuntaamme sitten Kharmaan juhlimaan muullakin kuin limpalla. Teemana on prinsessa-synttärit ja sitä varten kävin toissapäivänä ostamassa kankaita mekkoa varten. Eilen sitten aloitin ompelemisen ja tänään olisi tarkoituksena jatkaa, mahdollisesti loppuun asti. Mekko on vielä vaiheessa, mutta tässä on sen tämänhetkinen tilanne:

En siis ole vielä mitään yksityiskohtia ommellut, kunhan eilen vain mallailin nuppineulojen avulla kivalta näyttävää lopputulosta

Kuten saatatte huomata, on mekko lolita-tyylinen ja sekös sopiikin hyvin prinsessa-juhliin! Vihreää kangasta pitäisi käydä ostamassa vielä hieman lisää, samaten ehkä lilaakin, aion siitä varmaan tehdä tiarankin itselleni.

Olen lähdössä ensi viikon perjantaina Japaniin ystäväni Auran kanssa! Olemme siellä 4 viikkoa ja meillä onkin oma blogi matkaa varten. Olemme sinne jo muutamat postaukset kirjoitelleet. Tänään hieman alustavasti kirjoittelinkin jo ylös mitä pitää matkalle mukaan pakata.

Eipä minulla muuta tällä kertaa, kirjoittelen varmaan seuraavaksi reissun jälkeen! :)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

pikkupäivittelyä~

Heip!

Mulla on menny elämä tässä lähiaikoina vallan mainiosti. Olin mm. entisessä lukiossani kuviksen sijaisena 7 päivää ja siitä tulikin sitten ihan kivasti palkkaakin. Olen menossa kaverini Auran kanssa heinäkuussa Japaniin neljäksi viikoksi, hurjaa!

Tänään puhdistelin nukkeni Darcyn naamasta vanhan face-upin pois ja voin sanoa että oli rasittavaa puuhaa! Huomenna sitten taiteilen uuden ilmeen herralleni :>

Tänään on niin kaunis päivä ja aurinko paistaa niin innostuin laittamaan kesäiset vaatteet päälleni:

Harmi vain että ulkona on vielä lunta, mutta kyllä se kohta sulaa pois, ah!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Velvollisuuksia, velvollisuuksia

En tiedä milloin olen Superdupermegapostingin viimeisen osan kirjoittamassa, mutta kyllä se tulee tänne kuitenkin jossain vaiheessa, no worries! :]

Minulla on kaiken kouluttomuuden keskellä alkanut taas "tavallinen" arki, eli käyn musiikkiopistolla neljästi viikossa (huilutunti x2, laulu sekä yleinenmusiikkitieto kerran viikossa) ja nyt helmikuun loppupuolelle asti kerran useamminkin kun soitan huilukvartetissa, joka esiintyy musiikkiopiston tämänvuotisessa puhallinkatselmuksessa. Samaten itämaisen tanssin tunnit ovat alkaneet ja uusi harrastus, jossa käyn Auran kanssa, eli tai-chi! Tekemistä siis riittää ympäri viikkoa.

Olen nyt innostunut lukemaan Fingerporeja alusta asti ja olen nyt jo menossa vuoden 2009 puolessa välissä eli voiton puolella oltaisiin reilusti! Pakko kyllä sanoa että Fingerpori-huumoriajattelutapa on iskostunut arkipäivään asti ja välillä tulee ajateltua mitä typerimmistä asioista fingerporilaiseen tyyliin. Ymmärtänette mitä tarkoitan. Fingerporin lueskeleminen vie suuren osan ajattelutyöstäni tietokoneella enkä sen takia ole jaksanut tänne vielä päivitellä, joten anteeksi jälleen kerran (vaikka toki minä tätä blogia ensisijaisesti itseäni varten kirjotan).

Kuppikakkuja on tullut leivottua pariin otteeseen tämän vuoden puolella ja muutamat erilaiset kynsilakatkin olen itselleni ehtinyt taiteilla. Niistä sitten myöhemmin lisää :>



P.S. Innostuin kuuntelemaan the Legend of Zelda Wind Wakerin musiikkeja Youtubesta c:

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

megasuperduperposting! osa 2/3

Megasuperduperposting muuttuikin kolmeosaiseksi sillä tästä tuli myös melko pitkä pätkä! :'D

Helsinki-matkaa seuranneena päivänä minulla oli edessäni suuri päivä; saisin viimein valkolakin päähäni! Heräsin aamulla ja kävin suihkussa, leivoin pari tiramisua seuraavan päivän juhlia varten, puin Darcylle vaatteet päälle ja sitten vasta aloitin varsinaisen valmistautumisen lakitusta varten. Onneksi koululla tarvitsi olla vasta varttia vaille kolme, joten aikaa riitti hyvin.

Unohdin mainita että kävin 1.12. kampaajalla ottamassa uudestaan värit päähäni, jotta ne olisivat sitten loistossaan juhlissa. Samalla otsatukka siistiytyi hieman ja kampaajani näytti miten saan kiharoita aikaiseksi suoristusraudalla.

Jos sinua ei kiinnosta mitkään meikkiasiat niin voit skipata seuraavaan kursivoituun tekstiin asti! :)

Laittautuminen meni jälleen tavan vuoksi improvisoinniksi. Olin ostanut uuden luomivärin, Rimmelin Colour Rush Trio Eyeshadow, sävy 707 Golden eyes. Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä on kolmen värin paletti. Olen aiemmin hankkinut samaisen sarjan sävyn 621 Orion, jossa on 3 eri ruskeaa sävyä. Jälkimmäinen on nykyään luottoluomiväripalettini, käytän sitä varjostamiseen ja valottamiseen. Suosittelen hankkimaan, Rimmelin luomivärit tarttuvat todella hyvin ihoon ja ne ovat juuri sen värisiä iholla mitä purkissakin. Ei vain voi olla rakastamatta!

Palataanpa takaisin sivuraiteilta itse laittautumiseen. Käytin uudessa paletissa ollutta kultaista väriä liikkuvalle luomelle ja paletin turkoosilla sävyllä tein rajauksen alaluomelle. Varjostelin sitten tottumuksen mukaan ruskeilla sävyillä ja tein vahvat rajaukset ihan peruskajalilla ja sen päälle vielä IsaDoran Fine Liner Eye Stylo nestekajaalia, jossa on huopakärki. En ole tuon hankkimista ennen nestekajaleja käyttänyt mutta voin sanoa että on helppo tuote! Ja mitä olen parilta kaverilta kuullut, niin sivellinkajaalit ovat erittäin vaikeita käyttää, mutta tuossa sain jo ensimmäisellä käyttökerralla melko hyvää jälkeä aikaiseksi. Tuote on kyllä hieman hintava, mutta aion kyllä vastaisuudessakin ostat tuota samaista kajaalia. Ripsivärinä käytin Max Factorin Lash Extension Effect mascaraa. Kulmakynänä käytän aina Rimmelin kulmakynää, sävynä Dark Brown.

Huultenrajauskynän ja huulipunan olin ostanut edeltävänä päivänä Helsingistä ja mukaani tarttui rajauskynäksi Maybellinen COLORsensationalin sävy 132 sweet pink ja huulipunaksi päätyi myöskin Maybellinen tuote, Maybelline Watershine, sävy Mango Diamonds. Minulla oli hakusessa oranssinsävyinen huulipuna ja onneksi sellaisen löysinkin!

Sanottakoon vielä, että alaripsiin en mitään väriä laittanut ja kajaalinkin laitoin tavallista alemmas niin sain hieman Gyaru-tyylisen, silmiä suurentavan vaikutelman aikaiseksi.

silmämeikki~ 8D

Tästä meikkien höpöttelystä tulikin mieleeni, olisiko kiinnostusta jos esittelisin meikkipussini sisällön ja aina välillä tekisin jotain mukatutoriaalien tapaisia väkerrelmiä tänne keksimistä silmämeikeistäni? :) Voisin muutenkin kirjoittaa joskus tekstin, missä kertoisin meikkaustottumuksista yms.

Tähän loppui meikki-homoilut, jee~!

Yo-mekon olin löytänyt alkusyksystä Marimekosta. En ollut yhtään kaavaillut tuontyyppistä mekkoa itselleni, mutta se istui päälleni aivan täydellisesti ja oli muutenkin mukavan retro eikä liian hintavakaan niin olihan se sitten pakko valita. En kyllä kadu hetkeäkään, tuota parempaa mekkoa en olisi voinut lakkiaisissani päällä pitää :)

Lakitustilaisuus meni varsin mukavaisesti vaikka minua jännitti kauheasti osuuteni juhlassa, olin nimittäin lupautunut soittamaan huilulla yhden kappaleen. Vaikka en ollut pitkään aikaan mitään soolo-esityksiä vetänyt, sujui soittaminen varsin hyvin ja ainakin oma perheeni piti siitä paljon! Kaikkien yllätykseksi koulu oli järjestänyt tälle pienimuotoiselle lakitukselle kakkukahvit koulun ruokalassa. Oli kyllä erittäin hyvää kakkua ja pientä suolaistakin oli tarjolla.

Vadelmakakkua, omnomnom

Illemmalla menin sisarusteni kanssa ravintola Holviin, joka on yksi Mikkelin parhaista ravintoloista, illastamaan ja juhlistamaan lakkiani isämme kanssa. Ruoka oli aivan mielettömän hyvää, söin alkupalaksi lohisalaattia ja pääruoaksi yön yli haudutettua lammasta. Ravintolareissun jälkeen lähdin isosiskoni kanssa Kharmaan juhlimaan ja minulle oli luonnollisesti lakki päässä. Oli hauskaa kun jotkut tuntemattomatkin tulivat onnittelemaan tai kysymään lakista! :'D

Lauantaina ja sunnuntaina kävikin sitten ihan kiitettävästi vieraita ja oli kyllä aivan huiput päivät! Maanantaina vietin vielä muutaman parhaan kaverin seurassa rääppiäisiä ja korkkasimme viimeisen Ramin konditoriasta tilatun kakun.

Bailey's-kakku 8>>

Ylioppilaslahjoiksi sain paljon KoKo-astioita, ihanan Pikku Myy -kattilan, leivontatarvikkeita, Ihanat kuppikakut -leipomiskirjan, pari pyyhettä, yhden korun ja luonnollisesti rahaa. Superkiitokset ihanalle kaverilleni Laurille, joka inttielämästään huolimatta pääsi paikan päälle ja antoi minulle lahjaksi hienon vanhan rasian jossa oli kaikkea kivaa pientä sälää sisällä! :)

Pari viikkoa juhlien jälkeen sain aikaiseksi lähteä pikkuveljeni Paulin kanssa ottamaan kiitoskorttikuvia ulkoilmaan! Alkuvisiona olisi ollut kuvailla Mikkelin lentokentällä, mutta sinne ei valitettavasti päässyt. Onneksi vieressä on golf-kenttä joka ei, yllättävää kyllä, ole talvella käytössä. Siellä oli aivan upeat talviset maisemat ja menimme yhden kivan pienen sillan luo kuvailemaan! Oli kyllä erittäin karmaisevaa posetella lähes 20 asteen pakkasessa pelkissä korkokengissä, sukkahousuissa ja juhlamekossa! :'D No, oli ainakin uusi unohtumaton kokemus ja kyllä siinä jää Tyra Banksin huippumallinmetsästyksessä eteen tulevat koitokset kakkoseksi. Kuvailun jälkeen en kirjaimellisesti pystynyt liikuttamaan pikkurillejäni, ne olivat niin kohmeessa! Hrrrrr.

IT IS COLD ! ;__; ... mut oli kuitenki pakko ottaa yks pelleilykuva! :'<

Astetta käyttökelpoisempi kuva :]

Pakko kyllä todeta että tästäkin tuli niin pitkä teksti että on aivan pakko jakaa tämä megasuperduperposting kolmeen osaan! En nimittäin jaksa kirjoittaa tämän enempää tähän väliin, puhumattakaan kuvien lisäilystä! :'D

~End of part 2~

Seuraavassa postauksessa on siis luvassa joulutunnelmaa, balettia sekä uutta vuottakin! Stay tuned :>