perjantai 21. tammikuuta 2011

Velvollisuuksia, velvollisuuksia

En tiedä milloin olen Superdupermegapostingin viimeisen osan kirjoittamassa, mutta kyllä se tulee tänne kuitenkin jossain vaiheessa, no worries! :]

Minulla on kaiken kouluttomuuden keskellä alkanut taas "tavallinen" arki, eli käyn musiikkiopistolla neljästi viikossa (huilutunti x2, laulu sekä yleinenmusiikkitieto kerran viikossa) ja nyt helmikuun loppupuolelle asti kerran useamminkin kun soitan huilukvartetissa, joka esiintyy musiikkiopiston tämänvuotisessa puhallinkatselmuksessa. Samaten itämaisen tanssin tunnit ovat alkaneet ja uusi harrastus, jossa käyn Auran kanssa, eli tai-chi! Tekemistä siis riittää ympäri viikkoa.

Olen nyt innostunut lukemaan Fingerporeja alusta asti ja olen nyt jo menossa vuoden 2009 puolessa välissä eli voiton puolella oltaisiin reilusti! Pakko kyllä sanoa että Fingerpori-huumoriajattelutapa on iskostunut arkipäivään asti ja välillä tulee ajateltua mitä typerimmistä asioista fingerporilaiseen tyyliin. Ymmärtänette mitä tarkoitan. Fingerporin lueskeleminen vie suuren osan ajattelutyöstäni tietokoneella enkä sen takia ole jaksanut tänne vielä päivitellä, joten anteeksi jälleen kerran (vaikka toki minä tätä blogia ensisijaisesti itseäni varten kirjotan).

Kuppikakkuja on tullut leivottua pariin otteeseen tämän vuoden puolella ja muutamat erilaiset kynsilakatkin olen itselleni ehtinyt taiteilla. Niistä sitten myöhemmin lisää :>



P.S. Innostuin kuuntelemaan the Legend of Zelda Wind Wakerin musiikkeja Youtubesta c:

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

megasuperduperposting! osa 2/3

Megasuperduperposting muuttuikin kolmeosaiseksi sillä tästä tuli myös melko pitkä pätkä! :'D

Helsinki-matkaa seuranneena päivänä minulla oli edessäni suuri päivä; saisin viimein valkolakin päähäni! Heräsin aamulla ja kävin suihkussa, leivoin pari tiramisua seuraavan päivän juhlia varten, puin Darcylle vaatteet päälle ja sitten vasta aloitin varsinaisen valmistautumisen lakitusta varten. Onneksi koululla tarvitsi olla vasta varttia vaille kolme, joten aikaa riitti hyvin.

Unohdin mainita että kävin 1.12. kampaajalla ottamassa uudestaan värit päähäni, jotta ne olisivat sitten loistossaan juhlissa. Samalla otsatukka siistiytyi hieman ja kampaajani näytti miten saan kiharoita aikaiseksi suoristusraudalla.

Jos sinua ei kiinnosta mitkään meikkiasiat niin voit skipata seuraavaan kursivoituun tekstiin asti! :)

Laittautuminen meni jälleen tavan vuoksi improvisoinniksi. Olin ostanut uuden luomivärin, Rimmelin Colour Rush Trio Eyeshadow, sävy 707 Golden eyes. Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä on kolmen värin paletti. Olen aiemmin hankkinut samaisen sarjan sävyn 621 Orion, jossa on 3 eri ruskeaa sävyä. Jälkimmäinen on nykyään luottoluomiväripalettini, käytän sitä varjostamiseen ja valottamiseen. Suosittelen hankkimaan, Rimmelin luomivärit tarttuvat todella hyvin ihoon ja ne ovat juuri sen värisiä iholla mitä purkissakin. Ei vain voi olla rakastamatta!

Palataanpa takaisin sivuraiteilta itse laittautumiseen. Käytin uudessa paletissa ollutta kultaista väriä liikkuvalle luomelle ja paletin turkoosilla sävyllä tein rajauksen alaluomelle. Varjostelin sitten tottumuksen mukaan ruskeilla sävyillä ja tein vahvat rajaukset ihan peruskajalilla ja sen päälle vielä IsaDoran Fine Liner Eye Stylo nestekajaalia, jossa on huopakärki. En ole tuon hankkimista ennen nestekajaleja käyttänyt mutta voin sanoa että on helppo tuote! Ja mitä olen parilta kaverilta kuullut, niin sivellinkajaalit ovat erittäin vaikeita käyttää, mutta tuossa sain jo ensimmäisellä käyttökerralla melko hyvää jälkeä aikaiseksi. Tuote on kyllä hieman hintava, mutta aion kyllä vastaisuudessakin ostat tuota samaista kajaalia. Ripsivärinä käytin Max Factorin Lash Extension Effect mascaraa. Kulmakynänä käytän aina Rimmelin kulmakynää, sävynä Dark Brown.

Huultenrajauskynän ja huulipunan olin ostanut edeltävänä päivänä Helsingistä ja mukaani tarttui rajauskynäksi Maybellinen COLORsensationalin sävy 132 sweet pink ja huulipunaksi päätyi myöskin Maybellinen tuote, Maybelline Watershine, sävy Mango Diamonds. Minulla oli hakusessa oranssinsävyinen huulipuna ja onneksi sellaisen löysinkin!

Sanottakoon vielä, että alaripsiin en mitään väriä laittanut ja kajaalinkin laitoin tavallista alemmas niin sain hieman Gyaru-tyylisen, silmiä suurentavan vaikutelman aikaiseksi.

silmämeikki~ 8D

Tästä meikkien höpöttelystä tulikin mieleeni, olisiko kiinnostusta jos esittelisin meikkipussini sisällön ja aina välillä tekisin jotain mukatutoriaalien tapaisia väkerrelmiä tänne keksimistä silmämeikeistäni? :) Voisin muutenkin kirjoittaa joskus tekstin, missä kertoisin meikkaustottumuksista yms.

Tähän loppui meikki-homoilut, jee~!

Yo-mekon olin löytänyt alkusyksystä Marimekosta. En ollut yhtään kaavaillut tuontyyppistä mekkoa itselleni, mutta se istui päälleni aivan täydellisesti ja oli muutenkin mukavan retro eikä liian hintavakaan niin olihan se sitten pakko valita. En kyllä kadu hetkeäkään, tuota parempaa mekkoa en olisi voinut lakkiaisissani päällä pitää :)

Lakitustilaisuus meni varsin mukavaisesti vaikka minua jännitti kauheasti osuuteni juhlassa, olin nimittäin lupautunut soittamaan huilulla yhden kappaleen. Vaikka en ollut pitkään aikaan mitään soolo-esityksiä vetänyt, sujui soittaminen varsin hyvin ja ainakin oma perheeni piti siitä paljon! Kaikkien yllätykseksi koulu oli järjestänyt tälle pienimuotoiselle lakitukselle kakkukahvit koulun ruokalassa. Oli kyllä erittäin hyvää kakkua ja pientä suolaistakin oli tarjolla.

Vadelmakakkua, omnomnom

Illemmalla menin sisarusteni kanssa ravintola Holviin, joka on yksi Mikkelin parhaista ravintoloista, illastamaan ja juhlistamaan lakkiani isämme kanssa. Ruoka oli aivan mielettömän hyvää, söin alkupalaksi lohisalaattia ja pääruoaksi yön yli haudutettua lammasta. Ravintolareissun jälkeen lähdin isosiskoni kanssa Kharmaan juhlimaan ja minulle oli luonnollisesti lakki päässä. Oli hauskaa kun jotkut tuntemattomatkin tulivat onnittelemaan tai kysymään lakista! :'D

Lauantaina ja sunnuntaina kävikin sitten ihan kiitettävästi vieraita ja oli kyllä aivan huiput päivät! Maanantaina vietin vielä muutaman parhaan kaverin seurassa rääppiäisiä ja korkkasimme viimeisen Ramin konditoriasta tilatun kakun.

Bailey's-kakku 8>>

Ylioppilaslahjoiksi sain paljon KoKo-astioita, ihanan Pikku Myy -kattilan, leivontatarvikkeita, Ihanat kuppikakut -leipomiskirjan, pari pyyhettä, yhden korun ja luonnollisesti rahaa. Superkiitokset ihanalle kaverilleni Laurille, joka inttielämästään huolimatta pääsi paikan päälle ja antoi minulle lahjaksi hienon vanhan rasian jossa oli kaikkea kivaa pientä sälää sisällä! :)

Pari viikkoa juhlien jälkeen sain aikaiseksi lähteä pikkuveljeni Paulin kanssa ottamaan kiitoskorttikuvia ulkoilmaan! Alkuvisiona olisi ollut kuvailla Mikkelin lentokentällä, mutta sinne ei valitettavasti päässyt. Onneksi vieressä on golf-kenttä joka ei, yllättävää kyllä, ole talvella käytössä. Siellä oli aivan upeat talviset maisemat ja menimme yhden kivan pienen sillan luo kuvailemaan! Oli kyllä erittäin karmaisevaa posetella lähes 20 asteen pakkasessa pelkissä korkokengissä, sukkahousuissa ja juhlamekossa! :'D No, oli ainakin uusi unohtumaton kokemus ja kyllä siinä jää Tyra Banksin huippumallinmetsästyksessä eteen tulevat koitokset kakkoseksi. Kuvailun jälkeen en kirjaimellisesti pystynyt liikuttamaan pikkurillejäni, ne olivat niin kohmeessa! Hrrrrr.

IT IS COLD ! ;__; ... mut oli kuitenki pakko ottaa yks pelleilykuva! :'<

Astetta käyttökelpoisempi kuva :]

Pakko kyllä todeta että tästäkin tuli niin pitkä teksti että on aivan pakko jakaa tämä megasuperduperposting kolmeen osaan! En nimittäin jaksa kirjoittaa tämän enempää tähän väliin, puhumattakaan kuvien lisäilystä! :'D

~End of part 2~

Seuraavassa postauksessa on siis luvassa joulutunnelmaa, balettia sekä uutta vuottakin! Stay tuned :>

lauantai 1. tammikuuta 2011

megasuperduperposting! osa 1/3

Nyt sitten viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni ja kirjoittelen syksyn tekemisistäni aina Lady Gagan keikasta lähtien! :]

Matkasin tosiaankin Espooseen 13.10. kaverini Hannan luo yöksi, jonka kanssa lähdimme katsomaan Lady Gagaa 14. päivän konserttiin. Torstaina olimme mooonta tuntia kampaajalla, kun Hanna sai hiuksiinsa vaaleita raitoja. Kampaajan jälkeen rupesimmekin sitten pikapikaa valmistautumaan itse keikkaa varten ja voin sanoa että meni erittäin viime tinkaan!

Bussia odotetaan kärsimättömästi! Oli mokoma myöhässä reilun vartin >:O

Lähdimme matkaamaan Hartwall Areenaa kohti vain tuntia ennen lämppäreiden aloittamista ja matkaaminen Tapiolan läheltä keikkapaikalle oli kyllä oikeasti ajallisesti pitkä. Pääsimme kuitenkin paikan päälle hyvissä ajoin ennen itse Gagaa, thank god!

Minulla oli päälläni tekemäni mekko, joka onnistui ihan semihyvin.

Keikka oli aivan loistavanmahtava ja oli kyllä eeppisin näkemäni show, kannatti siis olla katsomassa! Gaga on muutenkin niin mahtava tyyppi ettei voi olla arvostamatta sekä asennetta että musiikkia.

Gaga-keikan jälkeen minulla alkoi aiiivan hirmuinen nukenodotus-jännittäminen. Väliin ehti kuitenkin mahtua Halloween, jonka vietin isosiskoni ja perhetuttumme Hannan (ei siis sen, jonka kanssa olin Gagaa katsomassa) kanssa. Söimme hyviä herkkuja ja kävimme vuokraamassa elokuvan ja paluumatkalla kotiin shoottailimme pikkaisen.

me och Hanna, we're sooo beautiful

moar beautiful gurls ♥

pitää sitä hei vähän lesoilla ja leikkiä coolia~

Vuokrapäätöksemme (miten niin kuulostaa asunnon hankkimiselta?) osui lopulta Audrey Tautoun tähdittämään elokuvaan Pitkät kihlajaiset. Elokuva on ihana ja romanttinen vaikka vaatiikin pitkää pinnaa pysyä hitaan juonikuljetuksen perässä mukana. Suosittelen lämpimästi ellet ole vielä nähnyt sitä!

Halloweenin jälkeen pitkä odotus vihdoin palkittiin, kun postilaatikkoon tuli 8.11. ilmoitus paketin saamisesta postista! Olin toki jo ennen tuota maanantaita tietoinen nuken mikkelissäolosta nettiseurannan ansiosta. Kävin Auran kanssa hakemassa nuken postista, josta sitten suuntasimme kotiin. Aura kuvaili tätä ihmeellistä hetkeä. Paketinavaamista oli myös seuraamassa kylässä oleva mufa sekä pikkuveljeni Viljami. Jännitys ja innostukseni oli suuri kun sain pitää rakasta Darcyani ensi kertaa sylissäni, vaikka sillä tosin oli ensin muumiosysteemit päällään.

Hi-ya there~! Silmät vaihtuivat tuotapikaa aiemmin hankkimiini ruskeisiin lasisilmiin vaikka kyllä nuo nukenkin mukana tulevat silmät on kivat :>

Darcyn ollessa vasta päivän "vanha" (herrahan elelee oikeasti 1800-luvun Britanniassa ja on aatelisherranen, mums), väsäsin face-upin hänelle. Seuraavana päivänä myös kroppa sai sävyä päälleen.

söpöliini ♥

kätöset ja varpulit :3

Nyt olenkin saanut ommeltua herralleni housut ja takin sekä tuskartelin pienen karvakaulahuivinkin. Itse olen melko tyytyväinen lopputuloksiin ja Darcyn nykyiseen habitukseen. Pitäisi vielä jostain ostaa mustaa pitsikangasta jotta saisin ommeltua hienon ja smexyn kauluspaidan tapaisen rakkaani päälle. Olen tosiaan Darcya raahannut lähes joka paikkaan mukanani! Ei sitä vain voi jättää yksin kotiin itkemään.

kuka nyt tämmöisen suloisen komistuksen voisi kotiin yksin jättää? kengät on tosiaan vielä hankkimatta, mutta tilaan ne tässä aivan pikapikaa!

Pahimman nukke-ihmetyksen laskeuduttua oli aika miettiä yo-juhlia lisää. Kengät oli hankkimatta sillä en ehtinytkään Helsingistä mitään metsästää. Onnekseni löysin Mikkelin Antiloopista yhdet aivan ihanat espanjalaiset mokkanahkaiset korkokengät. Päivää ennen lakitusta, 2.12., oli vielä studiamessureissu, jolle olin ilmoittautunut vaikka olinkin jo lähes potkittu ulos Mikkelin lukiosta! Oltiin kuitenkin Auran kanssa sovittu että mennään sinne kahdestaan ja halusimme käydä Purikurassa ja muutenkin kierrellä Helsinkiä kahdestaan.

Reissu oli oikein mukava ja hyvin onnistunut, kävimme Blipossa, Tokyokanissa, söimme hyvää ruokaa Noodel barissa sekä posetimme tietenkin suloisina Kaisaniemen Purikurassa.

KAWAII~♥ ^.^

Aura sai minut vielä hieman ennen lähtöä sortumaan yhteen ostokseen! Ostin nimittäin Bliposta aiiivan supersuloisen jättisammakkopehmolelun . . . jolla on pupunhäntä. Nyt se iloisesti koristaa sänkyäni muiden pehmo-otusten rinnalla :]


~End of part 1~

Mitä kummaa tapahtuikaan Helsingin reissun jälkeen? Kaikki selviää seuraavassa postauksessani, megasuperduperposting! osa 2/2:ssa~ Odottakaapa siis huomiseen ;>